LÖYSIKÖ TYTTÄRENI RATKAISUN KADONNEEN ISOENON ARVOITUKSEEN
Isoenoistani yksi kaatui aivan jatkosodan alussa ja toinen katosi talvisodan loppuvaiheiden taisteluissa. Sukumme tarina kertoi Jaakko-sedästä (sikäli sedästä, että suurin osa serkuista oli veljien lapsia), joka oli jo vanha ja sairaskin, kun hänet kutsuttiin palvelukseen. Äitini toinen eno, Eino Hosia, kirjailija, joka itse siis kaatui jatkosodan alussa, omistaa kirjansa Tuliholvin alla Summassa kaatuneelle veljelle. Äitini jälkeen jaoimme veljeni kanssa myös Eino-sedän kirjat; sain tämän kirjan, jossa on marraskuulla 1940 kirjoitettu omistus äitini vanhemmille ’Kyllikki ja Kalle Äyhölle pieneksi muistoksi tästä raskaasta vuodesta, jonka kuluessa voitimme ja menetimme niin paljon .’ Tätä kulunutta vuotta on useaan otteeseen mainittu raskaaksi poikkeusaikojen vuodeksi, jonka aikana olemme joutuneet ajattelemaan monet asiat uudelleen, sietämään rajoituksia ja kestämään yksinäisyyttä. Nuori opiskelijapolvi on sota-ajan tavoin joutunut luopumaan huvituksista, joskin isoisovanhem