YHTEISÖN MONET ILMEET

Muistaako joku vielä sen ajan, jolloin oli tapana arvostella sunnuntaina kirkkoon tulevia ihmisiä. Siis sillä tavalla: luuleeko tuokin olevansa erityisen hurskas, ei kai se sinne kirkkoon menemällä sen hurskaammaksi tule. Ja taas tuli käytettyä tuota sanaa ’hurskas’, joka aivan viimeisessä epävirallisessa raamatunkäännöksessä on vaihdettu muotoon’ kunnon ihminen’. Itse kyllä enemmän ajattelen, että kun hurskas on sellainen, joka kelpaa Jumalalle armosta, emme taida kukaan kunnon ihmisen mittaa edes täyttää. Mutta se nuoruuteni ajasta, josta toki voisi kertoa senkin, että Ulvilan kirkko oli kyllä aika täynnä yleensä sunnuntaiaamuisin. Nyt taas tuntuu olevan muotia, outoa kyllä joskus papeillakin, mainostaa, ettei kukaan enää kirkkoon mene. On tullut tavaksi ylläpitää puhetta, että jumalanpalvelukseen, siis nykyään messuun, ei enää tultaisi. Mutta, onko se näin? Onko sunnuntain aamun tai illan messu tyhjyyttään ammottavassa kirkossa papin ja kanttorin yksinäinen toimitus. Kyllä, kevään korona-aikana olikin, kun ovet olivat kiinni ja seurakunta oli läsnä YouTubessa ja Facebookissa, satapäisenä. Sunnuntain näkymä saattaakin olla todellisuudessa toisenlainen. Eri ikäiset ihmiset eri taustoista kerääntyvät kirkkoon; ei niin haittaa, kuka tulee paljonkin myöhässä, kuka välillä lähtee eteiseen, kävelemään yksin tai lapsen kanssa, joku välillä vessaan, vastaamaan vanhalle äidille tai peräti ulos tupakalle. Nooan arkki kerää pieniä ihmisiä kellimään, toiset valmistavat kirkkokahvia ja istahtavat sitten sisään, kun vihdoin ehtivät. Tulevat ja menevätkin, silti on rauha ja rukouksen Henki. Seurakuntalaiset toivottavat tervetulleiksi (nyt toki ei tietenkään kätellen), valmistavat rukouksia luettavakseen, kantavat niitä nimettöminäkin netin kautta. Ehtoollinen, läsnä oleva Kristus, odottaa jonoina saapuvia kristittyjä; on joukossa heitäkin, jotka etsivät ja kyselevät tai valmistautuvat kääntymykseen. Ihmiset katselevat, onko tuttu ihminen mukana tai kenen vieraamman kanssa istuisin kirkkokahville, että hänkin tuntisi itsensä tervetulleeksi. Kirkon virallinen Jumalanpalveluksen opas vuodelta 2009 (Palvelkaa Herraa iloiten) toteaa: Keskeisenä tavoitteena on tukea kehitystä, jossa vahvistetaan seurakuntalaisten osallistumista jumalanpalveluksen suunnitteluun ja toteutukseen. Taitaa jälleen kerran olla niin, että yhteisöllisyys syntyy elämällä, pysähtymällä ja kohtaamalla. Nousee alahaalta, seurakunnasta, ihmisistä. Se syntyy ihmisten tasa-arvolla, jossa jokainen saapuja tulee nähdyksi. Se ei taidakaan olla niin hankalaa.