KÄTTELEN AINAKIN SATAA

’Veljet, nyt kun olemme joutuneet olemaan jonkin aikaa teistä erossa – ulkonaisesti, emme sydämessämme – olemme sitäkin enemmän kaivanneet teitä.’ 1Tess 2: 17

Tässä tapauksessa en nyt pysähdy miettimään, kuka kirjeen Tessalonikan seurakuntaan kirjoitti, sen jätän eksegetiikan ja alati itseään korjaavan tieteen tehtäväksi. Nostan sen sijaan esiin kaksi asiaa:

Veljet -puhuttelun sekä ulkonaisen erossa olemisen

Veljet -ensimmäistä kertaa sain whatsapp-viestin, joka alkoi ’Hyvää huomenta veljeni’! Selityksenä toki oli, ettei suomi ole viestin kirjoittajalle erityisen vahva kieli. Tulkintani kuitenkin on, että puhuttelu tarkoitti kristittyä, siis sisarta tai veljeä Herrassa. Viime vuosina olen muutenkin alkanut miettiä, onko bro-ilmaukset alkaneet olla yleisnimityksiä kaveruudelle ja ystävyydelle ’brothersofanothermother’ -mallilla. Näitähän täggäävät kaikki riippumatta sukupuolesta.

Niin veljet, tällaisen viestin sain siis ensimmäistä kertaa ja vastasinkin siihen aivan ihmettelemättä. En kyllä itse niin puhuttelisi, ehkä en sisareksikaan usein, vaikka ehkä saattaisi olla aika ottaa näitä läheisempiä ilmauksia käyttöön ystävien kesken, eikä vain todeta ’olet minulle kuin sisar’.

Sinänsähän tuo Thessaloniki, vaikka siellä en koskaan ole käynyt, tuottaa aikaan sopivaa erikoisuutta. Erään täältä pakkopalautetun tuttavan kanssa olen ollut yhteydessä jälleen. Päästyään ulos vankilasta I:n valtiossa hän aloitti uuden pakomatkan ja lähetti live-sijainnin kertoen, missä nyt on. Kaveri kun ei osaa lukea eikä kirjoittaa. Sijainti oli Thessaloniki. Niinpä -siellä veli siis on.

Sen sijaan tähän aikaan hyvin sopivaa on tuo fyysinen erossa oleminen ja etäisyys. Joudumme tosiaan olemaan toisistamme erossa, onneksi sentään voimme viestiä ja somettaa ja soittaakin, toisin kuin vielä joitakin kymmeniä vuosia sitten. Ulkoinen erossa oleminen ei ole kohtaamisen vajetta, tai taitaa sentään olla. Kaipaan todellista kohtaamista, näkemistä, läsnäoloa, suuria ihmisjoukkoja, pieniä tapaamisia. Emme sisimmässämme ole erossa, mutta yhä enemmän kaipaamme nähdä toisiamme. Odotan sitä päivää, kun saan kätellä sata ihmistä samalla kerralla. Sitä odotellessa, veljet, ja sisaret!