KIUSAA – EI KIUSAA – KIUSAA

Olen saanut vuosittain aiheeksi pitää koulutuskerran aiheesta ’Kiusaaminen’ seurakuntamme isos- ja leiriavustajakoulutuksessa. Jokaisella kerralla on syntynyt laaja, hyvä ja syvältä luotaava keskustelu. Olemme puhuneet omista kokemuksista kiusaamisen kohteena, kiusaajana tai sivusta seuraajana. Olemme pohtineet opettajan, vanhempien ja kouluterveydenhoidon sekä kuraattorin halua ja kykyä puuttua kiusaamiseen. Ja olemme pohtineet sitä, miten rippileiri olisi todellinen kiusaamisesta vapaa aika.

Isoset näkevät nopeammin ja helpommin, kun jotain kiusataan. Leirin ohjaajan tehtävä on itse olla valppaana sekä ennen kaikkea ottaa vakavasti, kun kerrotaan kiusaamisesta. Ja heti alkaa yhdessä etsiä nopeat keinot puuttua. Taidamme jokainen leirejä ohjannut tunnistaa tuon nuoren pelon kertoa ja pelon, kun puututaan. Mitä jos se vielä tästäkin pahenee. Tuo pelko tulee kuulla ja yhdessä miettiä turvallinen eteneminen.

Kiusaaminen koskettaa kaikkia ihmisiä. Toisella elämän kestävänä ja kauan sitten syntyneenä pelkona. Toisella avuttomuutena auttaa lastaan ja lapsenlastaan. Toisella jatkuvana kauhuna ennen jokaista koulupäivää (tai työpäivää). Toiselle turhautumisena, kun kaiken olet tehnyt, eikä mikään tunnu auttavan.

Opetusministeri Li Andersson (HS 22.9.2020) toteaa, että ’Opetuksen järjestäjillä ja aikuisilla on velvollisuus turvata kaikille lapsille, kaikille oppijoille, turvallinen opiskeluympäristö, jokainen tämänkaltainen väkivallanteko tarkoittaa sitä, että olemme epäonnistuneet yhteiskuntana lasten oikeuksien turvaamisessa …’ Opetusministerin otti kantaa asiaan Vantaan laajasti uutisoidun väkivaltatapauksen jälkeen. Helsingin Sanomat oli sijoittanut artikkelinsa aiheisiin politiikka ja väkivaltarikokset.

Seuraavan päivän Helsingin sanomien artikkeli sen sijaan oli aiheista kotimaa ja koulut. Tässä lastenneurologian ylilääkäri Kai Eriksson varoittaa erityisesti päähän kohdistuvasta väkivallanteosta. Ja aiheesta, sillä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kouluterveyskyselyn mukaan 17 % 8- ja 9-luokkalaisista oli kokenut fyysistä uhkaa.

Koulukiusaaminen ei ole erillinen saareke, jota tulisi käsitellä määrättyyn ikään kuuluvana ilmiönä. Se on elämää tuhoava ilmiö, jonka estäminen ei ole politiikkaa vaan hyvän elämän rakentamista. Vastuu on ministereillä, vastuu on opettajilla, mutta vastuu on meillä jokaisella siinä, miten kuuntelemme, siinä, miten puhumme kiusaamisesta. Sekä siinä, miten toimimme kuulleessamme ja nähdessämme. Ota vakavasti jokainen tilanne ja pysähdy kuuntelemaan. Luo ilmapiiriä, jossa uskalletaan kertoa. Älä vähättele, älä väistä, älä selittele. Ota vakavasti, kysy ja toimi. Yhdessä sopien niin, että luottamus pysyy.

Kommentit

Suositut tekstit